Lirama

On suo, pitkospuut.
Tienä on vain pitkospuut
Ja ne vie luokse töllin harmaan,
Töllin huolen harmaan.

Pois on asukas, autioituu
Pirtti ja seinät sammaloituu.
Pois veivät Peltoniemen Hintriikan.

Hän sai köyhyyden,
Osakseen sai köyhyyden.
Vierahaks joskus hallan varmaan,
Joskus hallan varmaan

Nyt on huoli pois, lopun saivat
Puute ja huolet, maiset vaivat.
Pois veivät Peltoniemen Hintriikan.

Ja onni ihmeellinen vasta
Onhan Hintriikasta
Päästä jälleen kuulemaan,
Miten veisataan.
Niin harvoin tänne tuolta
Hallaiselta suolta
Köyhä joutaa lähtemään
Leipäkiireiltään.
Toi äiti pienen Hintriikkansa kerran
Kastejuhlaan Herran

Jäi jo kauas taa aika leikin.
Nuorena kirkkoon sitten veikin
Mies, rakas Peltoniemen Hintriikan.

Ei elä onni hallasuolla.
Siellä kukka kuolla
Tahtoo ennen aikojaan,
Kesken nuoruuttaan.
Niin myöskin päivä koitti,
Jolloin kellot soitti
Puolisolle Hintriikan
Hetken muutaman.
Sai kohtalokseen suon ja töllin harmaan,
Töllin huolen harmaan.

Pois on asukas, autioituu
Pirtti ja seinät sammaloituu.
Pois veivät Peltoniemen Hintriikan.