Ne varsin valehtelevat,
tuiki tyhjeä panevat,
jotka soittoa sanovat,
arvoavat kanteletta
Väinämöisen veistämäksi,
Jumalan kuvoamaksi,
hauin suuren hartioista,
veen koiran koukkuluista.
Soitto on suruista tehty,
murehista muovaeltu:
koppa päivistä kovista,
emäpuu ikipoloista,
kielet kiusoista kerätty,
naulat muista vastuksista.
Sentä ei soita kanteleeni,
ei iloitse ensinkänä,
soitto ei soita suosioksi,
laske ei laatuista iloa,
kun on huolista kuvattu,
murehista muovaeltu.
|
|
Truly they lie, they
talk utter nonsense
who say that music
reckon that the kantele
was carved by Väinämöinen
fashioned by a god
out of a great pike''s shoulders
from a water dog''s hooked bones:
no, music was made from grief
moulded from sorrow ―
its belly out of hard days
its soundboard from endless woes
its strings gathered from torments
and its pegs from other ills.
So my kantele will not
play, will not rejoice at all
music will not play to please
give off the right sort of joy
for it was fashioned from cares
moulded from sorrow.
|
|
