Lirama

Viimesen kerran kun kotuani lährin
pappa se poloki jalakaa.
Mamma se itki ja ikkunasta sano, että
nyt se sun surusi alakaa.

Viimesen kerran kun kotuani lährin niin
hilijoolleni minä itkin,
ku mun on luotu kulukemahan näitä
maailman rantoja pitkin.

Viimesen kerran kun kotuani lährin
kantaen renttujani
kaikki ne poijat jokka vastahani tuli oli
vanhoja henttujani.

Ja mitä sinä tulit narraamhan
kun olin vielä lapsi,
mikset sä antanu vanheta ja
tulla taitavaksi.

Ja mitä sinä tulit narraamhan ja
surua mulle tuomhan,
mikset sinä pysyny kotona sen
hyvän äitees luona.

Ja mitä sinä tulit narraamhan mun
syräntäni nuorta,
kun saatit mun surua kantamhan
kun raskasta santavuorta.

Kun minä olsin piennä kuollu
kummini kapalolle,
niin en olsi joutunu sinne
maailman hartijoolle.