Lirama

Kun mun kultani tulisi,
armahani asteleisi,
tuntisin ma tuon tulosta,
arvoaisin astunnasta,
jos ois vielä virstan päässä
tahikka kahen takana.
Utuna ulos menisin,
savuna pihalle saisin,
kipunoina kiiättäisin,
liekkinä lehauttaisin;
vierren vierehen menisin,
supostellen suun etehen.
Tok' mie kättä käppäjäisin,
vaikk' ois käärme kämmenellä;
tok' mie suuta suikkajaisin,
vaikk' ois surma suun edessä;
tok' mie kaulahln kapuisin,
vaikk' ois kalma kaulaluilla;
tok' mie vierehen viruisin,
vaikk' ois vierus verta täynnä.
Vaanp' ei ole kullallani,
ei ole suu suen veressä,
käet käärmehen talissa,
kaula kalman tarttumissa;
suu on rasvasta sulasta,
huulet kuin hunajameestä,
käet kultaiset, koriat,
kaula kuin kanervan varsi.