Lirama

alussa maa oli autio ja tyhjä
yksin uiskentelin alkumeressä
ja aloin sua merestä etsiä
sun kuvas oli mun veressä

kambrikaudella nousin pinnalle
tunsin tuoksus luona piilipuun
evoluutio viskas mut rinnalle
tyrannosauruksen suun

trilobiittinä luokses mä ryömin
oon etsinyt sua kauan
oot lähellä kuulen sydämesi lyönnin
nyt vain sulle laulan

kymmenellä jalallani kapakat
oon sua etsiessä kolunnut
ja napsinut salaryypyt napakat
vain sua oon aina halunnut

ei mitään merkitse aika
tiedän että silmilläni silmäsi löydän
kuusisataa miljoonaa vuotta
tällaisena oon kiertänyt pöydän