Lirama

Absoluuttinen Nollapiste - Joen silmille (live) correction

language fin finnish
text+music Tommi Liimatta
album Sortovuodet 1994-2004
viewed 375 times

Pienen kylän nuoret rakastuvat serkkuihin
Geenit rasittuvat, minä tiedän

Miltä tuntuu ylätien miehestä
Kun lapioi hän polun kotinsa kohdalta
Umpeen, missä oja alkaa

Polun takaa outo metsä tuntuu isommalta
Ei taivas oo enää väriltään
Kuin uskontokirjan kuvassa
Tai kuten olutmainoksessa
Pienen kylän taivas

Isäni ikkunat kivittää
Kun saavun kotiini lapioimaan
Ettei säästäminen nyt ketään jalosta

Näin isän rippikuvan niin äkkiä
Ilman valmistavaa varoitusta
Kuin uidessani kohti matalaa
En arvaa osuvan pohjaan vielä siinä varpaiden
Tummaan veteen kirjoitan isän nimestä anagrammin
Siis olen turvannut siihen, ettei matalassakaan pohjaa erota

Isäni ikkunat kivittää
En tarkoittanut livistää
Säästäminen ei hänestä ketään jalosta

Kun maatila lopetetaan
Sen karttamerkintä muuttuu
Lehmä, jolla on lääkitys vielä jää
Vaikeasta kolosta isän heittämän rahan noukin
En suostunut sekaantumaan serkkuihin

Kivehen polku ehtii
Tie kapenee myöhemmin
Taloon, josta lähdin
Enää polku yltää

Se oli hyvä syksyllä, ku ei ollu ennää lihhaa, ku lehmät otethiin pois. Tääl oli enää gemensami, yksi, elikkä yhteinen oli lehmät kaikki täällä mettissä. Kun ne otethiin poies nii, kun viiminen kaveri otethiin poies, sillon se otetsiin kirveh kainaloon ja lähettiith paneen ansoja.


Menu

# A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z А-Я *

Misc info

Artists
18346
Lyrics
251700
Pageviews
124794035
Updated
25 July 2008 18:22:22 UTC

Ads