Mika - Happy ending
translation
finnish
Onnellinen loppu
refrain:
Tällä tavoin jätit minut tänne
En valehtele
Ilman toivoa, ilman rakkautta, ilman kunniaa
Ilman onnellista loppua
Rakastimme kuin se olisi ollut
Ikuista
Mutta nyt elämme elämämme loppuun saakka
Mutta emme yhdessä
Herään aamulla
Kompastellakseni elämässäni
Rakkautta ei voi saada ilman uhrauksia
Jos jotain pitäisi tehdä
Luulen toivovani sinulle kaikkea hyvää
Pienen palan taivasta
Pienen palan helvettiä
refrain2:
Tämä on vaikein tarina jonka olen koskaan kertonut
Ilman toivoa, ilman rakkautta, ilman kunniaa
Ei enää ikinä mahdollisuutta onnelliseen loppuun
Tuntuu kuin olisin hyödytön
Ja olen hyödytön joka päivä
refrain
Kello kaksi aamuyöllä
Mielessäni pyörii asioita
En saa levättyä
Kävelen ympäriinsä
Jos teeskentelen ettei mikään mennyt koskaan vikaan
Saan unenpäästä kiinni
Voisin ajatella meidän olevan yhä yhdessä
refrain2
Tällä tavoin jätit minut tänne (Oi, putosin kuin olisin hyödytön)
En valehtele
Ilman toivoa, ilman rakkautta, ilman kunniaa
Ilman onnellista loppua
Rakastimme kuin se olisi ollut (Ja olen hyödytön joka päivä)
Ikuista
Mutta nyt elämme elämämme loppuun saakka
Mutta emme yhdessä
Vähän rakkautta
Vähän rakkautta
(25x)
Vähän rakkautta (Putosin kuin olisin hyödytön)
Vähän rakkautta (7x)
Vähän rakkautta (Ja olen hyödynyt joka päivä)
Vähän rakkautta (7x)
Tällä tavoin jätit minut tänne (Vähän rakkautta...jatkaa toistamistaan)
En valehtele
Ilman toivoa, ilman rakkautta, ilman kunniaa
Ilman onnellista loppua
Rakastimme kuin se olisi ollut
Ikuista
Mutta nyt elämme elämämme loppuun saakka
Mutta emme yhdessä
Tällä tavoin jätit minut tänne
En valehtele
Ilman toivoa, ilman rakkautta, ilman kunniaa
Ilman onnellista loppua
- translator
- Malla
- correction
english •