Lirama

On kuollut ontuva Eriksson ja moni on hyvillään,
Ei enää puistojen porteille hän laahusta kerjäämään.
Monet kyllä itkulla saatetaan alas rauhaan kalmiston,
Vaan sua ei itkenyt ainutkaan... Vai itkikö, Eriksson?

Ja nyt hän on puistonsa jättänyt, hän on saapunut taivaaseen.
Ei sisälle aivan, mut portille hän jäänyt on hattuineen.
Mene hiukan lähemmäs portteja, niin näät mitä luvattu on.
Voit itsekin mukaan toivoa... Vai voisitko, Eriksson?

Ei moista juhlaa nähnyt hän ole koskaan päällä maan,
Ja ihme - kerjäläiselle nyt almuja ojennetaan.
He nyt Luojan edessä näyttävät, miten hyviä hurskaat on,
Ja hattusi neuvoilla täyttävät... Se riittääkö, Eriksson?

Tuli ilta vihdoin taivaaseen ja portteja suljettiin
Ihan edessä miehen ontuvan ja avainta kierrettiin.
Maan päällä tämän jo kokea sait, se osasi ollut on,
Ja osasi myöskin on olla vait'... Vai onkohan, Eriksson?

Mies ontuu ääneti muurin taa ja nuttunsa turviin käy.
Tänä yönä sada ei ainakaan ja poliiseja ei näy.
Paras takana taivaan porttien sinun varmaan olla on.
Olis liikaa musiikki harppujen... Vai oiskohan, Eriksson?