Lirama

Täällä ei ole ketään, ei epäsointua melodiassa
Sydämeni on tukittu ylös, ei enää tuskaa jäljellä tunnettavaksi

Se on liian raakaa, kukaan ei voinut parantua
Silmäni ovat peitetty valveilla, jopa valossa

Murentuen pois käsistäni, se on sydämetöntä, että en voi nähdä polttavaa punaista aurinkoa

Valitukseni loppuu, ei kyyneliä minulle itkettäväksi
Pimeys loistaa minulle, ei enempää toivoa jäljellä elääkseni

Olin uneton, surina lävistää minut
Painajainen loppuvasta pirinästä, kaikki on kääntymässä pimeyteen

Kuun syleilevä loiste pakenee, nämä silmät eivät heijasta edes tähtien pölyä öisellä taivaalla
Ikään kuin nämä ajatukset, joilla ei ole päämäärää katoaisivat kokonaan, siitä alkaen olen yksin, kerron sinulle

Nuku... unelma ilman heräämistä
Vielä kerran, aloin unohtamaan yötaivaan...
matala... ulvonta... usva

Pyytämäni rukous nousee korkeammalle taivaalla, nyt tahdon uskoa... vihje äänestä pimeydestä
Sen takia elän edelleen... syleile haavaani... ajatus valosta kuihtuu, haluan kävellä sinua kohti huutaen
kunnes aika, mikä on annettu meille, elämän liekki heikentyy