Lirama

jääveistos enkelistä seisoo edessäni
mitä enemmän pidän kiinni hänestä, sitä nopeammin hän sulaa pois.
hän oli jääveistos enkelistä, vaan ei tehty minulle, olin niin surullinen kun hän lähti, hän sanoi "ole kiltti, älä odota."

mutta minä vieläkin kuulen hänen kuiskauksensa tuulessa sanoen "kulta, eletään vielä kun sielumme ovat vapaita."

mutta olen maassa polvillani, puristuneena lattiaan, huutaen antautumista niin kuin en ikinä ennen,
minä tiesin sen olevan väärin, yhä yrittää pitää kiinni.
ja minä olen maassa polvillani, syyttäen itseäni

kaikki uskoni on palasina, kuten särkynyt lasi, kun koitin kerätä niitä, viilsin itseäni. ajan kuluttua kaikki palaset oli korvattu, niin kuin rakkauteni häneen haihtui, hiljaiseen paikkaan.

mutta minä vieläkin kuulen hänen kuiskauksensa tuulessa sanoen "kulta, eletään vielä kun sielumme ovat vapaita."

mutta olen maassa polvillani, puristuneena lattiaan, huutaen antautumista niin kuin en ikinä ennen,
minä tiesin sen olevan väärin, yhä yrittää pitää kiinni.
ja minä olen maassa polvillani, syyttäen itseäni, koska olen liian heikko puhaltamaan liekkiä sammuksiin.

minä yritän vielä pitää kiinni.
yrittää vielä pitää kiinni...
yrittää vielä pitää kiinni.
Joten eletään kun sielumme ovat vielä vapaita.

mutta minä olen maassa polvillani, syyttäen itseäni, koska olen liian heikko puhaltamaan liekkiä sammuksiin.