Lirama

Kun porstuassa narahti
juoksin heti katsomaan
joko toi joku viestiä
nyt meidänkin tupaan.

Joka päivä rukoilin
häntä sieltä takaisin
jos en ehjänä miestäni saa
kunhan vain palaa.

Pyysin väärin
liian vähää
täytetty toive, ei enempää.

Palattuaan kotiin
hän oli joku vieras mies
vaikka hahmossa tuttua
niin silmät on kuolleen.

Kesät jälkeen talvien
kylvöt jälkeen kyntöjen
illat pitkät hän vaiti istui
tuijotti tuleen.

refrain:
Pyysin väärin
liian vähää
hiljaiset vuodet päättykää.

Hän on siinä
rakkaani elää
vangiksi silti aina jää.

Vaarojen helmassa
aikakin on turvassa
lastemme huudoissa
kaiut huomisen kaukaisen
kauniimman laulun.

refrain