Mikä sua vaivaa,
kun sä katsot mua taas noin
ketä sä kaipaat,
hei se minä en olla voi
sun silmistäs näen aivan
toisenlaisen naisen
joka itkee ikävää,
vaan ei sorru kyyneliin
Pohjoisesta tuulee taas,
sekö sai sut muistamaan
miten tunturin juurella maa,
tähän aikaan punertaa
syksyn tullen kiviseinät
päälles kaatuu
maatuu pienen tytön sydän hiljaa
alle asfaltin
Et ikävääsi peittää noin saa,
tai sä väsyt vain vanhaksi
joka liian monta kertaa myöhemmin
sitä pyytää anteeksi:
ei tiennyt että pintaan siiven
aika tarttuu vieden
takaisin ne maahan jotka maasta on
Siks sun täytyy lentää nyt pois, ja
kun sä tulet takaisin
etsi mut käsiin jos täällä oon, koska
kuulla tahtoisin
miten öisin Näätäsjoen pintaan kuu loistaa
muistaa voi ne kaikki jotka lähti luota nuotion
|
