Lirama

Et nää maskin taa,
kun siellä arkuus viivähtää.
Et nää naurun taa,
sen peittoon yksinäisyys jää.
Sä näät miehen, jonka lehdet loi.
Miehen, jonka laulut soi.
Joista tuntea et voi,
et häntä kaipaa varmaan.
Et kai kiinnostuis'
sä mieheen arkipäiväiseen.
Et kai kiinnostuis'
sä mieheen pikkuhaaveineen.

Et nää laulun taa,
kun silmät kertoo tyhjyyden.
Et nää vitsin taa,
on siellä herkkä ihminen.
Sä näät suuren itsevarmuuden,
juorunaiheen ihmisten.
Tahdoit juuri sellaisen,
voin täyttää arjen harmaan.
Et kai kiinnostuis'
sä mieheen arkipäiväiseen.
Et kai kiinnostuis'
sä mieheen pikkuhaaveineen.