Dido - Sand in my shoes
Kaksi viikkoa poissa ja tuntuu kuin maailma olisi muuttunut
Mutta olen kotona nyt
Ja asiat näyttävät silti samalta
Mietin jättäväni tavaroiden purkaamisen huomiseksi
Yritän unohtaa vielä yhdeksi yöksi
Että olen tullut takaisin asuntooni tieltä
Missä autot eivät koskaan pysähtyneet menemästä yön läpi
Oikeaan elämään missä en voi katsoa auringonlaskua
Minulla ei ole aikaa
Minulla ei ole aikaa
kertosäe:
Minulla on vieläkin hiekkaa kengissä
Ja silti en voi karistaa ajatusta sinusta
Minun pitäisi jatkaa eteenpäin, unohtaa sinut
Mutta miksi, miksi haluaisin
Tiedän että sanoimme hyvästit
Kaikesta muusta olisimme olleet hämmentyneitä mutta haluan nähdä sinut uudelleen
Huominenna takaisin töihin ja alas hulluuteen
Pitäisi juosta kylpyyn ja siivota sotku jonka tein ennenkuin lähdin täältä
Yrittäen muistuttaa itselleni että olin iloinen täällä
Ennen kuin tiesin että voisin nousta koneeseen ja lentää pois
Tieltä jossa autot eivät koskaan lopeta yön läpi ajamista
Oikeaan elämään jossa en voi katsella auringonlaskua
Ja otan aikaa
Ota meidän aikaa
kertosäe
Haluan nähdä sinut uudestaan
Kaksi viikkoa poissa, kaikki mitä ottaa muuttaakseen ajan toisinpäin putoamalla
Kävelin pois ja en koskaan sanonut että halusin nähdä uudestaan
kertosäe
Haluan nähdä sinut uudestaan
Haluan nähdä sinut uudestaan
- language
eng- text+music
- album
- Life for Rent
- year
- 0
- viewed
- 3900
• Hiekka kengissäni
•