Lirama

Jope Ruonansuu - Ruutulippu

Jyväskylässä ajettiin koko viikonloppu Katalonian rallia.
Eräs huimimmista kokemuksista oli se, kun sain istua Marcus Grönholmin sekä Tommi Mäkisen sylissä.
Sokos Hotelin aamupalalla söimme N-ryhmän Nalle -puuroa
Ja joimme A-ryhmän kanssa olutta.
Tommi Mäkinen kaasutteli wc:n suuntaan koko lauantaipäivän
Ja Juha kärsi rankasta kankkusesta, mutta kaasutteli kuitenkin voittoisasti maaliin itsensä kartturivaimonsa Piian kanssa.
Jyväskylässä viihdekeskukseen keikkamatkalla ollut Tapani Kansakin kaasutteli itsensä kolmanneksi, vaikka ei edes osal-osallistunut virallisesti koko kisaan.
Mutta kiire se on joka miehen tiellä pitää!
Neste Rally Finland, johon Tommi Mäkinen kaasutteli itsensä toiseksi,
Carlos Santana voitti kuitenkin Mäkisen kolmella sekunnilla ja aikoi tarjota pullakahvit Tommille ja Marcukselle,
Vaikka pitikin puolen vuoden kesäloman.
Tunnelma ja meteli olivat korvia huumaavat Jyväskylässä, kun Marcus ja Tommi kaasuttelivat huvikseen turboahdettuja moottoreitaan parkkipaikalla.
Carlos santsasi tauolla kuumia makkaroita siinä määrin, että jäi Tommi Mäkisesta kolme sekuntia, kun ei mahtunut ratin ja kuppi-istuimen välii-ii-ii-in.
Yleisölläkin oli jännää ja tarkkasilmäisimmät huomasivat yleisön seassa Kalevi Hemilän sekä mäkikuningas Matti Nykäsen Tapolan makkarapaketti kainalossaa-aa-a.
Ensiviikonloppuna lässytänkin teille Lapista käsin.
Silloin jännäämme Lapin rallissa, miten N-ryhmän Raimo Pokka pitää pokkansa maaliin tullessa.
Siihen asti: kuulemiin.

language
fin finnish
text
Jope Ruonansuu
album
Lomakiertue
year
2001
viewed
795 times
correction

Menu

# A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z А-Я *

Misc info

Artists
19057
Lyrics
260877
Pageviews
145486448
Updated
10 October 2008 23:34:46 UTC

Ads