Lirama

Kun isät poikiaan - laittaa nukkumaan
Mun sängyn vieressä tyhjä tuoli - ja kirja odottaa
Vain pieni haava sieluun jää - jonka aika parantaa
Mut tässä muistojen päiväkirjassa - ei loppua olekaan
Vaikka sattuu mä selaan vaan

Mä oon aamu - joka itseään illaksi luulee
Mä oon kuiskaus - joka huutona äänensä kuulee
Mä oon laine - joka mereksi muuttuu
Jolta rannat puuttuu

Niin nää vuodet vierii vaan - ja siinä melkein unohtaa
Että minkälaiselta pohjalta - sitä oikein ponnistaa
Pitäiskö kaappiin kurkistaa - vai mennä päivä kerrallaan
Ja olla tyytyväinen siihen mitä saa - ja uskoo parempaan
Kahden maailman väliin jään...

Mä oon aamu - joka itseään illaksi luulee
Mä oon kuiskaus - joka huutona äänensä kuulee
Ja mä oon tuuli - joka myrskyksi itsensä suuttuu
Mä oon laine - joka mereksi muuttuu
Jolta rannat puuttuu

Pimeässä mä harhailen suuntaan jokaiseen
Auringonnoususta itsellein suunnan mä teen

Mä oon aamu - joka itseään illaksi luulee
Mä oon kuiskaus - joka huutona äänensä kuulee
Ja mä oon tuuli - joka myrskyksi itsensä suuttuu

Mä oon aamu(aamu, aamu, aamu)
("Vuu-u-huu")
Ja mä oon tuuli(tuuli, tuuli, tuuli)
("Vuu-u-huu")