Lirama

Vanhoina hyvinä aikoina, muistatko ystäväni
Kuu oli niin kirkas ja niin lähellä meitä, joskus

Me olimme silti sokeita ja kuuroja, mikä autuus?
Maalaten omaa maailmaamme, omille silmillemme, nyt?

"Voimmeko koskaan saada sen mitä meillä joskus oli?
Ystävyys murtumaton
Rakkaus ei merkitse minulle mitään
Silmääkään räpäyttämättä
Katouttaisin, jos olisi tarve,
Kaikki ne hetket kanssasi
Jos olisit vierelläni"

Eräänä pilvisenä päivänä me molemmat hävisimme pelin?
Me ajauduimme niin kauas ja pois

Mikään ei ole ihan yhtä julmaa kuin lapsi
Joskus murramme murtumattoman, joskus?

"Ja me emme koskaan saa sitä mitä meillä joskus oli
Ystävyys rikkumaton
Rakkaus ei merkitse minulle mitään
Silmääkään räpäyttämättä
Katouttaisin, jos olisi tarve,
Kaikki ne hetket kanssasi
Jos olisit vierelläni"

En pystynyt selviytymään siitä mitä sanoit
Joskus meidän on oltava julmia ollaksemme ystävällisiä
Lapsi joka olin, ei voinut nähdä syytä
Tunteeni eivät olleet muuta kuin teeskentelyä ja valhetta?

En ole koskaan unohtanut hymyäsi
Silmiäsi, oi, Shamandalie

Aikaa kului, monet muistot kuolivat
Kirjoitan tämän ylös helpottaakseni tuskaani

Näit meidät aina selkeämmin kuin minä
Kuinka meidän ei koskaan kuulunut olla
Rakkaus hylkäsi, ystävyys kuolisi
Nyt olen nähnyt valon
Nämä muistot saavat minut itkemään

"Voinko koskaan saada sen mitä minulla joskus oli?
Ystävyys rikkoutumaton
Rakkaus ei merkitse minulle mitään
Silmääkään räpäyttämättä
Katouttaisin, jos olisi tarve,
Kaikki ne hetket kanssasi
Ja nähdä maailman omin avoimin silmini

Ystävyys rikkoutui
Minulle ei ole ketään muuta
Sellaista kuin lapsuuteni aikana
Voitko antaa minulle anteeksi?
Rakkaus voitti minut,
Sinä päivänä kauan sitten"